Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Jon Ronson: The Men Who Stare at Goats

Nyt meni pahemman kerran yli ymmärryksen. Ja noloa tunnustaa, mutta minun piti GOOGLETTAA jälkikäteen kirjasta kertovaa elokuvaa, jotta olisin päässyt ihan perille siitä, mistä tästä kaikesta outoudesta oli kysymys. Ja siinä vaiheessahan se riemu vasta repesikin: Olin juuri lukenut lähemmäs 280 sivua satiiria siitä, minkälaisia mielenkiintoisia modernin sodankäynnin menetelmiä jenkit ovat Lähi-Idässä käyttäneet. Jos puoletkaan tästä tositapahtumiin perustuvaksi väitetystä kirjasta on totta, niin ei kyllä ihme että maailmanrauhaa ei ole saavutettu, tai oikeastaan en enää yhtään ihmettele sitäkään, miksei taistelut ole edenneet. Niin pitkään kuin ratkaisuja haetaan tuijottamalla vuohia ja kuvittelemalla niiden sydämen ennen pitkää räjähtävän, niin mikään ei kyllä taida edetä mihinkään. Tosin tuolla tavalla saadaan varmasti porukkaa työllistettyä eikä tarvitse ostaa niitä kalliita sotatarpeita yms. vaikka niidenkin tuottaminen sitä bruttokansantuotetta tietysti nostaa. Mitenkään enempää politiikkaan kantaa ottamatta lisättäköön kuitenkin, että minä olen ehdottomasti rauhaa kannattava ihminen: Miksi käyttää sorkkarautaa, jos on avain.



Tämän jälkitutkinnan jälkeen kirja onnistui hauskuuttamaan, vaikka melkoisen sekavaa settiä olikin.

Onko joku nähnyt kirjaan perustuvan elokuvan Vuohia tuijottavat miehet? Itseäni alkoi nyt sekin kiinnostaa. Paremmat taustatiedot, uusi näkökulma ja silleen.

2 kommenttia:

  1. Olen nähnyt Vuohia tuijottavat miehet -elokuvan, ja pidin! Kirjaa en valitettavasti ole lukenut, mutta ainakaan leffa ei (muistaakseni) ollut liian outo. Ihan sopivasti outo vain. :) Musta se oli piristävän erikoinen ja oikeasti hauska, hyvillä näyttelijöillä höystettynä. Kannattaa katsoa!

    VastaaPoista
  2. Okei, kiitos että loit toivoa, pitää kyllä vielä katsoa :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!