Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Marian Keyes: Enkelit

Kirjan nimi: Enkelit (Angels)
Kirjoittaja: Marian Keyes
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 2005/2002
Sivuja: 400
Mistä minulle: Kirjastosta
Muuta: Suomennos on tehty lyhentäen

Kuva: Tammi.fi
Muutaman raskaamman tai ainakin totisemman kirjan jälkeen kaipasin kunnon hömppää. Kirjaston hömppähylly on aina melkein tyhjä, ja ilman sen kummempia etukäteissuunnitelmia palautushyllystä tarttui käteen Marian Keyesin Enkelit. Jo kirjaa lukiessa minua häiritsi se, minkä Kuuleeko kukaan? kirjaa lukiessani kesällä huomasin: Keyes suomennetaan syystä tai toisesta lyhentäen. Nyt sitten olin bongailevinani ehkä lyhennettyjä kohtia tai pois jätettyjä asioita koko kirjan ajan. 

Keyesin tyylissä minulla ei silti ole valittamista. Juoni on aluksi kepeä, mutta kirjan edetessä myös synkempää taustatarinaa aletaan kertoa lukijoille. Se avautuu ja syvenee vähä vähältä.

Kepeä tarina menee suunnilleen näin: Lakiasioiden parissa alipalkattuna työskentelevä Maggie tajuaa, että hänen yhdeksän vuoden avioliittonsa on lopullisesti pilalla. Kun työpaikkakin häviää alta, aina aiemmin elämässään pärjännyt Maggie ei saa raavittua elämänsä sirpaleita edes vanhempien luona lepäillessä kasaan.

Olemattoman suostuttelun jälkeen matka parhaan ystävän, Emilyn luo Los Angelesiin alkaa houkutella. Vaikka aurinko tuntuu aina paistavan, kauniita ihmisiä ja juhlia riittää, paljastuu Emilyn elämä yhä aloittelevana käfsikirjoittajana raadolliseksi. 

Los Angelesin ja kaupungin pintaliidon kuvaaminen toi mielestäni kirjaan tosi mukavan uuden puolen verrattuna muihin Keyesin kirjoihin. Ehkä sen takia kirja pysyi alun alavireisyydestään huolimatta jollain tavalla hilpeänä yllättävän pitkälle. Toisaalta, kun samassa kaupungissa pääsi itse käymään viime kesänä, samoista paikoista lukeminen toi ehkä minullekin lomatunnelman takaisin. 

Joka tapauksessa: Enkelit on mielestäni lajityyppinsä erittäin hyvä edustaja vaikka vähän erilainen Keyesin muihin kirjoihin verrattuna. Suomennos -asia kalvaa mieltä kyllä vieläkin, melkein tekisi mieli lukea sama kirja joskus englanniksikin...  

5 kommenttia:

  1. Keyes on minunkin mielestäni parhaita kevyen kirjallisuuden edustajia. Tätä en ole lukenut, mutta huomasin Keyesin toimivan tekstien toimivan nimenomaan painettuna kirjana - koetin kuunnella This Charming Mania äänikirjana, mutta kuunneltuna Keyes tuntui jotenkin liian höttöiseltä.

    VastaaPoista
  2. Minä luen juuri Twilightin päätösosaa englanniksi ja mietin onko senkin (tai koko sarjan) suomennoksessa "oikaistu" ja jätetty osa kääntämättä. Luin sarjan vasta suomeksi ja vastaan on tullut useampia kohtia joita en muista suomennoksista. Voihan toki olla, että minulla on hatara pää ja olen jo ehtinyt unohtaa osan ;D

    VastaaPoista
  3. Keyes kuuluu minunkin hömppäsuosikkeihini. Päätin lukea kirjat englanniksi, kun huomasin tuon, että suomennokset on tehty lyhentäen. Aika käsittämätön ilmiö kyllä. Mitähän muuta on lyhennelty?

    VastaaPoista
  4. Katja: Minä yritin joskus lukea This Charming Mania (englanniksi), mutta en päässyt siinä kuin ehkä puoleenväliin. Yleensä en jätä kirjoja kesken, mutta This Charming Man oli luettunakin aika sekava. Minä en ole vielä kuunnellut äänikirjoja, mutta ehkä pian...

    Villasukka kirjahyllyssä: Oho, onpa hassua! En ole kyllä kuullut että suomenkielinen versio olisi lyhennetty, vaikka alkuperäinen aika pitkä onkin.

    Kuutar: En tiedä, vaadin kyllä kohta jotain varoitustarroja näihin lyhennelmiin liittyen :). Keyesiä ei jostain syystä paikallisessa kirjakaupassa eikä muistaakseni kirjastossakaan edes ollut tarjolla englanniksi. Outoa.

    VastaaPoista
  5. Outo juttu tuo lyhentäminen! Tuntuu minusta jotenkin vanhanaikaisen tuntuiselta käytännöltä, tai sitten vähän ylimieliseltä: että laittoipas kirjailija tähän paljon sanoja vaikka olisi vähemmälläkin pärjännyt, leikataan turhat pois.

    Aikamoisia tiiliskiviä Keyesin kirjat kyllä kieltämättä ovat, ja joskus niitä (englanniksi) lukiessani olen ajatellut, että suomalainen kirjoittaja olisi varmaan mahduttanut tarinan 300 sivuun viidensadan sijasta. Toisaalta tämäntyyppisten kirjojen viehätys on juuri siinä, että niitä voi sopivassa mielentilassa ahmia nautinnollisesti hotkimalla eteenpäin ilman että tarvitsee jarrutella yksittäisiä sanoja makustelemaan.

    Olen lukenut Keyesiltä This Side of the Story ja Sushi for Beginners, ja molemmat olivat minusta mukavaa chick lit -lukemista. Watermelonista en ainakaan alun perusteella oikein innostunut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!