Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Timothy Ferriss: 4 tunnin työviikko

Kirjan nimi: 4 tunnin työviikko 
Kirjoittaja: Timothy Ferriss 
Sivuja: 335 
Julkaistu: 2007/2008  
Mistä minulle: Kaveri lainasi

Kuva: http://fourhourworkweek.com/

Ennakoasenne: Kiinnostuneen uteliaan ärtynyt

Taas kaverilta lainaan saatu kirja - ja hyvä niin! Teos 4 tunnin työviikko on kiinnostanut minua yhtä pitkään kuin olen tiennyt sen olemassaolosta. Kirja on saavuttanut jonkinlaisen kulttiaseman lukuisten lifestyle design -kirjojen joukossa.

Suhtauduin kirjaan aluksi hieman ristiriitaisesti: Toisaalta kiinnostuneen uteliaasti, toisaalta hieman ärtyneesti. 4 tunnin työviikon kirjoittaja, Tim Ferriss, on kirjansa jälkeen tehnyt myös kaksi muuta näyttävää kirjaprojektia. 4 Hour Body ja 4 Hour Chef ja niihin liittyneen materiaalin lukeminen muualta ovat antaneet kirjailijasta rohkean, hyperaktiivisen ja myös hieman ylimielisen kuvan.

 4 tunnin työviikon sanoma on lyhyesti seuraava: Älä alistu orjaksi, vaan ole oman onnesi seppä! Hyvällä yritysidealla ja ennen kaikkea sen fiksulla automatisoinnilla voit heittää hyvästit 8-16 tai 9-17 elämälle ja alkaa tehdä asioita, jotka sinua oikeasti kiinnostavat. Voit maustaa elämääsi myös kaukana kotoa vietetyillä "minieläkkeillä" joilla voit etsiä aina uutta suuntaa elämällesi, oppia uusien taitojen mestariksi ja tutustua vieraisiin kulttuureihin. Ferriss vakuuttaa ja selittää, että myös palkolliset voivat hioa työtaktiikkaansa ja vapautua vahtaavan pomon ikeestä. Hänen mukaansa 4 tunnin elämäntyylistä nauttimiseen ei ole pakko liittää perheen ja ystäväpiirin luota katoamista, vaan sitä voi toteuttaa myös omissa ympyröissään. Myös yksityiselämään liittyviä velvoitteita voi kätevästi ulkoistaa esimerkiksi assistenteille Intiaan.

Elämästä ei pidä tehdä ikuista lomaa vaan aktiivista itsensä kehittämistä

Vierastan kirjan esittämää kuvaa siitä, että työelämä olisi vain yritysten tekemää henkistä riistoa yksilöitä kohtaan ja että "sen oikean itsensä henkisesti tyydyttävän työn" tulisi olla eri osa elämää kuin työ, josta rahat elämiseen saadaan. 

4 tunnin työviikko ei kuitenkaan olisi 4 tunnin työviikko, jos se esittäisi ratkaisuja perinteisen 40 tunnin työviikon ja muun elämän tasapainottamiseen. Ja toisaalta hyvä niin, koska tuolloin Ferriss tuskin pääsisi yhtä syvälle elämäntyylinsä esittelyyn kuin hän sen nyt tekee.

Toisin kuin kirjan kansikuva antaa ymmärtää, 4 tunnin työviikossa  ei ole kyse ikuiselle lomalle tai täydelliselle ennenaikaiselle eläkkeelle heittäytymisestä. Sen sijaan Ferrissin filosofiaan kuuluu "minieläkkeiden" viettäminen, johon kuuluu uusien asioiden oppiminen ja asioiden aikaansaaminen. Hän suosittelee esimerkiksi matkustamaan (riittävän) hitaasti jossain maanosassa ja jäämään pidemmäksi ajaksi, kuten kuudeksi kuukaudeksi sinne, missä elämä vaikuttaa mukavalta. Hän itse on viettänyt aikaa esimerkiksi Berliinissä (ei tietenkään huono valinta) ja Buenos Airesissa. 

Samalla kun automatisoitu yrityskone, jota hoidetaan neljän tunnin viikkopanoksella, suoltaa rahaa tilalle, voi itse keskittyä paikallisen kielen opiskeluun, jonkin fyysisemmän taidon kehittämiseen kuten tanssiin tai itsepuolustukseen ja vaikkapa kirjojen lukemiseen. 


Loppujen lopuksi Ferrisin ideat eivät kuulosta kovin huonoilta

En silti missään tapauksessa nyökytellyt kaikkien Ferrisin ajatusten tai tarjoamien ratkaisumallien kohdalla. Vaikka koko neljän tunnin filosofiaa ei halua omaksua tai ei olisi Ferrisin tarkoitusperistä aina muuten samaa mieltä, kirjasta saa silti taatusti monia hyviä oivalluksia. Esimerkiksi:

  • Pareton periaatetta (20/80 -sääntö) kerrattiin paljon: 20 % asiakkaista tuo 80 % tuloista, 20 % käytetystä työajasta tuo 80 % tuloksista jne. Mitä jos leikkaisi 80 % tekemisestään pois? Työtehtävä, johon käytetään paljon aikaa, ei automaattisesti ole tärkeä. Asioita kannattaa muutenkin opetella aina ja kaikkialla tekemää fiksummin. 
  • Kannattaa miettiä, mistä tulee onnelliseksi, mistä nauttii, ja tehdä enemmän sellaisia asioita.
  • Paljon rahaa tai tavaraa ei ole sama kuin onni, vapaus on nykyisin usein suurempaa luksusta.  
  • Lekottelu ei ole elämän tarkoitus, vaikka sekin on välillä tärkeää ja jopa välttämätöntä, että voisi edes keksiä, mitä haluaa oikeasti tehdä. Uuden oppiminen ja uteliaisuus maailmaa kohtaan ovat kuitenkin useimmille ne oikeasti nautittavat jutut. 

Mikä Ferrisissä ja hänen jutuissan jäi sitten vielä vähän ärsyttämään? No, vaikka kirjailijan nimi olisi peitetty, olisi kilometrin päähän silti paistanut se, että kirjan on kirjoittanut nuori amerikkalainen mies. Jonkinlainen pinnallisuus ihmissuhteisiin paistaa kirjasta. Ihmisten motiivit pysyä kotona tai muuten ns. tutuissa ympyröissä tuntuvat olevan hänelle käsitetasolla tuttuja, mutta eivät mitään omakohtaista tai ymmärrettävää.

4 tunnin työviikko saa pysyä bestsellerlistoilla

Suosittelen 4 tunnin työviikon lukemista kovasti, oikeastaan kaikille. Jos ei ole innokas elämäntyyliin heittäytymisestä, loppupuolen luvut voivat olla vähän puuduttavia. Mutta hei, fiksumpaahan voisi olla opetella lukemaan tämän tyylisiä kirjoja vain osittain. 20 % sivuista, 80 % asiasta. Olisi pätenyt tässäkin.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Disturbing Dubai - vastakohtien kaupungissa

Aioin kirjoittaa ensimmäisen risteilypostauksen jälkeen toisen satamista. Kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin ja huomasin kirjoittaneeni vain Dubaista. Toivon todella, että jokainen, joka jaksoi lukea koko postauksen, jättää siitä merkinnän kommenttiboksiin. Oman, Abu Dhabi ja Fujairah, saatte siis odottaa vielä hetken. Tässä tulee Dubai.

Glamouria, futuristisia rakennuksia, työläisiä joiden oikeuksia on poljettu niin paljon että nämä loikkivat rakentamistaan pilvenpiirtäjistä, jättiläismäisiä hallitsijoiden kuvia valtateiden varsilla ja kaupunkien keskustoissa, loputtomia aavikoita, kameliaitoja, shoppailuhuumaa ja omituinen yhdistelmä amerikkaa ja arabiaa. Dubai.

Risteily alkoi Dubaista. Risteilyjen henkeen liittyen (laiva lähtee satamasta tiettyyn kellonaikaan...) varustamo suosittelee ehdottomasti saapumista risteilyn lähtösatamaan viimeistään risteilyn alkua edeltävänä iltana.


Jumeirah - mies kävi synttärilahjaksi lentämässä


Emirates ja lento uuteen kulttuuriin

Risteilymme alkoi maanantaina. Päätimme maksimoida kotoa poissa olon ja lähteä matkaan ja saapua Dubaihin jo lauantaina "ihan vain tarkastaaksemme hotellin kelpoisuuden loppujoukon varalta".

Lensimme Dubaihin Berliinistä Münchenin kautta. Jo Münchenissä lähtöportin luona huomasi selvästi, millaiseen maahan oltiin matkalla: Uusimmasta huntumuodista oli tarjolla kattava läpileikkaus.

Varasimme reittilennon menopaluuna Emeritesilta, joka on pärjännyt hyvin erilaisissa lentoyhtiöiden rankingeissa. Ei muuten todellakaan kannata katsoa näitä kuvia Emeritaksen ykkösluokasta, kuvat ihanista miniloosseista shamppanjatarjoilulla paloivat verkkokalvoilleni sen verran vahvasti, että joskus vielä matkustan Australiaan ykkösluokassa...

Nyt matkustettiin vielä economyluokassa, mutta matkustuskokemus oli siinäkin jo oikein mukava. Jalkatilaa tuntui olevan enemmän kuin monissa muissa reittilentokoneissa, ja ruoka oli erittäin hyvää. Matkan alkaessa meille jaettiin menu, jonka kahdesta vaihtoehdosta pääruuan sai valita - harmi vaan, että se toinen vaihtoehto oli meidän penkkirivimme kohdalla jo loppunut... Erityisen paljon haluaisin kiittää Emiratesta sen erinomaisesta viihdejärjestelmästä, jonka elokuvavalikoima oli vertaansa vailla. Haluaisin, koska viihdejärjestelmään liittyy yksi iso mutta: Kaikille matkustajille jaetut kuulokkeet olivat perinteistä, kälyistä walkman-mallia (tarkoitan jotain näiden tapaista) minkä asiasta elokuvan äänimaailma oli yhtä huminaa ja puheestakin sai vain vaivoin selvää. Koska tässä koneessa kuulokkeiden liitäntä oli ihmeellistä kaksoispistoke-mallia, omia kuulokkeita ei voinut käyttää ilman välikappaletta.


Lento sujui paria viimeistä tuntia lukuun ottamatta oikein mukavasti. Dubaissa oli sinne saapuessamme myrsky, jonka takia koneemme joutui kiertelemään noin tunnin Persianlahden päällä ennen laskeutumisluvan saamista. Kova turbulenssi ja päättymätön vastapäivään lentäminen oli sen verran rankka yhdistelmä, että lennon jälkeen sekä minä että mieheni tunnustimme toisillemme tarkistaneemme jo paperipussin tarkat koordinaatit etupenkin lokerosta... Jälkikäteen saimme kuitenkin kuulla olleemme onnekkaita, kun koneemme pystyi ylipäätään laskeutumaan Dubaihin; joitain koneita oli ohjattu hiekkamyrskyn takia samana päivänä eri kentille, joilta matka Dubaihin jatkui vasta seuraavana päivänä.

Saapuminen huippumodernille Dubain kentälle oli taas Berliinin jälkeen jo melkein shokki sinänsä. Täällä räpistellään ränsistyvän Tegelin varassa, kun BER-kentän rakennus on muuttunut katastrofista farssiksi. Emirateksella on Dubaissa kokonaan oma terminaali, jossa kohtasimme häikäisevän kiiltäviä valkoisia pintoja, autobahnin levyisiä käytäviä ja järjettömänkokoisia vesielementtejä. Matkatavaroita hakemaan siirryimme automaattijunalla jonka jokaisella ovella oli opas.

Maahansaapumisesta selvisimme pikaisesti. Passia tarkastanut mies tuskin katsoi minua silmiin, mutta tuijotti kyllä passini jokaista sivua hyvin hyvin huolellisesti ja katsoi taatusti Venäjän-viisumien päivämäärätkin.



Dubain Downtown, yksi maailman kunnianhimoisimpia rakennusprojekteja. Ja hetki sitten tässäkin oli aavikkoa...


Ja sitten... Ulkona, mielettömässä taksijonossa, Dubaissa!


Astuminen tuhannen ja yhden yön satuihin: Hotelli Arabian Courtyard

Yksinään matkustavia naisia ei ollut meidän kanssamme samassa taksinodotuskarsinassa juurikaan, joten mekin saimme naistaksin jolla hurautimme hotelliimme Arabian Courtyardiin. Hotelli sijaitsi vanhassa kaupungissa Dubai-museota vastapäätä. Suunnistaminen Dubaissa on vähintäänkin mielenkiintoista: Kaupungissa ei nimittäin kuljeta paikasta toiseen osoitteiden avulla, vaan suunnistus tapahtuu ennemminkin maamerkkien kuten tunnettujen hotellien ja museoiden avulla. Liikennejärjestelyt vaihtuvat viikottain, ja joillakin taksimatkoilla kuskeillemme soitti lomalla ollut taksikuskisystävä uusista reiteistä kyselläkseen. Myös liikennevaloissa paikalliset avasivat usein ikkunan ja huutelivat reittikysymyksiä toisilleen.

Hotellimme oli todella iloinen yllätys. Neljän tähden takia osasin tietysti odottaa hyvää tasoa, mutta se sisustus, wau! Jo hotellin ulko-ovella tunsi astuneensa tuhannen ja yhden yön satuihin, kun parrakas, turbaanpäinen ja arabialaisiin kippurakenkiin ja haaremihousuihin pukeutunut mies hälytti piccolon paikalle.

Hotellihuone oli valtava (kuten ne Euroopan ulkopuolella yleensä tuntuvat olevan) ja arabityylisillä, täyspuisilla huonekaluilla sisustettu. Huonessa oli kylpyamme, kahvinkeittomahdollisuus, hyvänkokoinen minibaari-jääkaappi ja valtava sänky. Kuvat hotellihuoneesta jäivät taas ottamatta.



Hyvin nukutun yön jälkeen nautimme arabityylisestä aamupalasta: Kaikki tuttu ja turvallinen, mutta lisäksi mm. hummusta ja oliiveja. Pidän hirveästi siitä, että hotellien aamupaloilla on jotain tyypillistä ja paikallista.



Dubai on täynnä ristiriitoja

Dubai on kaupunki, jota voi kuvata isolla määrällä superlatiiveja. Uskomattomin, modernein, hulluin, järjettömin, kuumin jne. Mielipiteeni Dubaista oli jo etukäteen vähän ristiriitainen. Minä tunnustan, että mielipiteeni kaupungista muuttui oikeastaan vain ristiriitaisemmaksi siellä oleskelemisen aikana. Olin kuullut ystäviltäni ylistäviä kommentteja Dubaista rentona aurinkolomakaupunkina, mutta toisaalta mielessä kolkuttivat Dubain huomiotta jättämät ihmisoikeuskysymykset ja uutiset kuten Dubai's skyscrapers, stained by the blood of migrant workers.
 
Sinne, tänne ja tuonne.

Sataa, sataa ja sataa.

Maailman suurin ostoskeskus Dubai Mall: akvaariohaahuilua ja kirjakauppasekoamista

 Koska sää oli ensimmäisenä Dubai-aamunamme jotain ihan muuta kuin olin ennen lomaa odottanut - eli sadetta - päätimme suunnata yhteen kaupungin jättiläismäisistä kauppakeskuksista, Dubai Malliin. Jo taksimatkalla kauppakeskukseen tajusimme olevamme kaupungissa, jossa on turha kuvitella kävelevänsä mihinkään. Jos tien toisella puolella oleva rakennus näyttäisi mielenkiintoiselta, meidän olisi otettava matkalle taksi. Dubai on rakenteeltaan suunnilleen kuin Espoo, Imatra tai Los Angeles eli selkeää keskustaa ei ole. Lisäksi kaupunkia halkovilla teillä saattoi olla kuusi kaistaa suuntaansa, joten mistään suojateistä tai muista turvallisista tienylitystavoista oli aivan turha haaveilla.

Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, täytyy ottaa taksi.


Dubai Mallissa sijaitsee jättiläismäinen akvaario johon päätimmekin sitten tutustua.



Ihmettelimme haita, rauskuja, pingiinejä ja alligaattoreita. Ruokimme kaloja ja luimme akvaarion vedenpuhdistusjärjestelmästä.

Ihmeellistä. Kaikkea moderni insinööriosaaminen ihminen sitten saakin aikaan.

Jos akvaario oli jättimäinen, niin niin oli kyllä kauppakeskuskin. Dubai Mallissa on akvaarion lisäksi mm. luistelurata. Kauppakeskus on maailman suurin ja siellä on noin 1200 kauppaa.

Onneksi suunnistaminen oli tehty helpoksi: Risteyskohdista löytyi käteviä infotauluja (käteviä, jos niitä ei näppäillyt liian nopeasti ja saanut näin koko softaa jumiin...).


Jos hommaan halusi vähän vaikeuastetta, saattoi karttaa selata arabialaisella tekstillä.


Englanninkielinen teksti sopi meille kuitenkin paremmin.

Kuten tarkkasilmäisimmät saattavat jo yllä olevasta kuvasta nähdä (ja valveutuneimmat blogin teemasta arvata...), minua kiinnosti tietysti kirjakaupan tarkka sijainti. Olin lukenut Tripadvisorista jo etukäteen huhuja suuren suuresta kirjakaupasta: niin suuresta, että siellä saattaisi vaikka eksyä seuralaisestaan.



Sain kulumaan kirjakaupassa varmaan todella rasittavan pitkältä tuntuvan ajan, mutta olin silti ylpeä vain kahden kirjan saaliistani. Nappasin mukaan Kinokunya-ketjun englannikielisen proosan bestseller-listalla hyvää sijaa pitäneen Desperate in Dubain sekä vastaavalla faktalistalla korkealla olleen kirjan The Power of Habit.


Sharia-lakia ja sovellettuja muslimisääntöjä

Dubai on monessa mielessä arabimaiden löysimmästä päästä, mutta peittävää pukeutumista suositellaan silti suunnilleen aina ja kaikkialle. Myös ostoskeskusten ulko-ovella on kyltti, jossa pyydetään "kunnioittavaa pukeutumista". Turisteja bongasi Dubai Mallissakin silti paljon shortseissa ja olkaimettomissa topeissa. Henkilökohtaisesti pidän niukkaa pukeutumista maassa, jossa sitä erityisesti pyydetään välttämään, vähän turhana ja epäkunnioittavana. Yksi amerikkalainen lentoemäntä totesikin blogissaan, että se on "kuin menisi USA:ssa uimapuvussa kauppaan - niin voi tehdä, mutta ei sitä varsinaisesti hyvällä katsota". Olisin tuntenut itseni pahasti alipukeutuneeksi maatalaahavissa kaavuissa liihottavien dubailaisten rinnalla, ja lisäksi ainakin tämä kauppakeskus oli niin tehokkaasti ilmastoitu, että rintaliivien vilauttelu nirunarutopin alta ei olisi tuntunut siinäkään mielessä fiksulta ratkaisulta.

Myös alkoholisäännöt ovat Dubaissa tiukahkot. Alkoholia ei myydä kaupoissa, päihtyneenä ei sovi missään tapauksessa näyttäytyä julkisilla paikoilla, mutta mm. hotellin ravintoloissa ja baareissa anniskelu on tavallista.



Hotellin baarin sisustusta: minä pidin!

Jeeppisafari aavikolla, Dubai Private Tours - suosittelen!

Muu matkaväkemme saapui Dubaihin hyvissä voimissa sunnuntai-iltana. Koska vasta Dubaissa käyneet ystävämme suosittelivat meille aavikkosafaria, olin varannut omalle porukallemme sopivan retken maanantaiaamuksi. Tripadvisor auttoi tässäkin, ja varasin Dubai Private Toursin Morning Desert Safarin.  Yksityisretki kuulostaa hintavalta, mutta itse asiassa se oli kuuden hengen porukallemme erinomainen ja suorastaan edullinen ratkaisu: Retken hinta oli sama 1-6 osanottajalle joten mahduimme juuri ja juuri yhteen maasturiin.

Voin suositella tätä retkeä todella lämpimästi.

Kuskimme tuli hakemaan meitä hotellilta sovitusti kello 9.00 ja seikkailumme saattoi alkaa. Oppaamme oli aito emiirimies, ja kyselimme häneltä kaikkea mahdollista aina koulutusjärjestelmästä Dubain sheikin suosion syihin. Vaikuttaa siltä, että vaikka on lottovoitto syntyä Suomeen, on vielä suurempi lottoivotto syntyä Dubaihin rekisteröidyksi emiraattien kansalaiseksi. Koulutus ja terveydenhoito ovat ilmaisia, veroja ei makseta, sähkö, vesi ja osittain asuminenkin ovat ilmaisia ja niin edelleen ja niin edelleen. Ei ihme, että sheikki Muhammad ibn Rašid Al Maktum on kansansa keskuudessa niin rakastettu, että hän ajelee Dubaissa ilman turvamiehiä katsastamassa valtakuntansa tilaa. Lisäksi hän pitää säännöllisesti keskustelutunteja, johon kansalaiset voivat tulla kertomaan huolensa. 

Jos vierastyövoima ei eläisi suunnilleen vankeudessa limbossa ympärivuorokautisten rakennustyömaiden ja hökkelikylämäisten asuinalueidensa vankeudessa, sheikillä tuskin olisi yhtä leppoisat oltavat.


Hallintoaluuen riikinkukko.

Ennen aavikolle suntaamista saimme nähdä myös hallintoaluetta. Onnellisia riikinkukkoja: Check. Ääretön määrä kukkaistutuksia: Check. Vielä suurempi määrä sadettimia: Check. Vihreiden keitaiden näkeminen keskellä totaalisen kuivaa, hiekkaisaa aavikkoa on mykistävää monella tavalla.

Matkalla Dubain kaupungin ulkopuollelle, noin 30-45 minuutin ajon aikana täydensimme vielä vesivarastot ja hyödynsimme viimeisen vessamahdollisuuden vähään aikaan. Sitten tie päättyi, turvavöiden oikeat linjat tarkastettiin ja seikkailuosuus saattoi alkaa! 


Tie päättyy, alentakaa rengaspaineita! Ei, en oikeasti tiedä mitä tuossa kyltissä lukee.

Vaikka kyseessä oli adventure-retki, en ollut henkisesti valmistautunut ihan sellaiseen seikkailuun mitä saimme, hyvällä tavalla. Kuskimme ajotaitoja saattoi vain ihailla, kun tämä kieputti meitä dyyniltä toiselle, milloin dyynin yläreunaa, milloin sivua, milloin pohjaa pitkin. Edellispäivän sade oli häivyttänyt kaikki merkit siitä, että dyyneillä olisi koskaan käynyt kukaan ennen meitä. Porukkamme kiljui ja nauroi, auton pohja kopsahti pari kertaa dyynin harjaan mutta auto ei hyytynyt kertaakaan (jos olisi, en tiedä mitä olisi tapahtunut...) ja kuski joutui peruuttamaan vain kerran ajettuaan aavistuksen liian haastavan linjan.

Tauon aikana ihmettelimme kaikkialle jatkuvaa tyhjyyttä ja kuski napsaisi meille kaikkien aikojen klassikohin kuuluvat turistikuvat.




Helle oli jo aamupäivällä paahtava. Takaisin autoon, ja kruisailu saattoi jatkua.

Lämpö ja jatkuva kieputus kävivät heikkomahaisimpien sisälmyksiin - minulla olisi muutama tosi hauska kuva tästä kohtaa, mutta yleisten käytöstapojen takia jätän ne julkaisematta :). Tunnustan, että olin kyllä itsekin jo helpottunut, kun tie viimein palasi näköetäisyydellemme ja aloimme kaarrella sitä kohti.

Paluumatkalla kävimme vielä lyhyellä kameliratsastuksella ja kiinnitimme huomiota moottoritietä reunustaviin kameliaitoihin. Kamelit samoilevat aavikolla kuin porot Lapissa. Hyödynsimme vielä lisää kuskin paikallistietämystä ja kyselimme tielle valuneesta hiekasta. Hiekka on kuulemma jatkuva ongelma, ja tiet puhdistetaanki hiekasta suunnilleen joka toinen päivä.


World's highest high tea

 Seuraavan kerran olimme Dubaissa risteilyn viimeisenä päivänä. Olimme taas suunnitelleet yhteistä tekemistä koko porukalle. Maailman korkein rakennus, Burj Khalifa, tietysti kiinnosti kaikkea, mutta siellä vasta käyneet ystäväni eivät olleet näköalatasanteella käymisestä täydellisen haltioituneita. Onneksi keksimme toisen vaihtoehdon kohota korkeuksiin: Vain kaksi kerrosta näköalatasannetta alempana olevassa At.mophere-ravintolassa tarjoillaan "World's highest high tea", siis maailman korkein iltapäivätee.

Taas: Suosittelen. Kieltämättä aika kirpaisevaan hintaan (mutta kirpaiseva olisi ollut pelkkä näköalatasannekin) pääsimme nauttimaan luksustunnelmasta ja upeasta iltapäiväteestä. Onnistuimme käyttämään jääteemme, teepannullistemme, taiteellisten leipästen, pikkupiirakoiden, leivosten ja skonssien nauttimiseen lähes kaksi tuntia. Olin kuvitellut, että high tean ruokamäärästä tulisi vain kiukkuiseksi, mutta loppujen lopuksi siitä tuli kyllä ähky.

Ekstarvinkki: Jos olet saapunut high tealle, käy ehdottomasti myös vessassa ja täydennä lause high tea, high ***. Myös vessassa pääsee nauttimaan todellisesta luksuksesta: Käsienpesualtaiden puoleinen seinä on lasia ja vesihana avattiin käsienpesua varten valmiiksi.


Tämän telineen ruokamäärän jakoi kaksi, ja sen jälkeen saapuivat skonssit. Oh me, oh my...


Maailma ei ole vielä litteä

Matkasta on nyt yli kuukausi. Fiilikset olivat aivan erilaiset kuin vaikka New Yorkin matkan jälkeen. Vaikka kaikki on koko ajan enemmän sitä yhtä ja samaa jokaisessa suurkaupungissa, ei se vielä ole lähelläkään sitä yhtä ja samaa.

Olen todella onnellinen, että sain nähdä Dubain ja mitä kaikkea sillä on tarjota, mutta tällä hetkellä en usko, että matkustaisin sinne välttämättä pelkkän loman takia uudelleen. Ulkona paahtava aavikkomainen kuivuus, riippuvuus takseista, kallis hintataso ja huonot vesiurheilumahdollisuudet (vaikka niitä on tarjolla, niitä ei välttämättä kannata kaikkialla käyttää: Dubai Creekin vesi ei ole puhtaimmasta päästä) ja ne kyseenalaiset vierastyöläisten olot ovat minulle selviä miinuksia.

Dubailla menee luultavasti hyvin niin kauan, kuin maan sähköverkossa ei ole ongelmia (kuvitelkaa pilvenpiirtäjiä ilman sähköä) tai vierastyöläiset eivät ala vaatia oikeuksiaan (kuvitelkaa maata, jossa etuoikeutettua paikallisväestöä on n. 20 % ja kaikki muu toimii vierastyöläisten voimin).

Toisaalta myös ymmärrän, miksi Dubaista on tullut niin suosittu lomakohde: Aurinko on melkein varmaa, lämpöä riittää, shoppailumahdollisuudet ovat mielettömät, känniläisiä ördääjiä ei näe missään, kaikkialla on hygieenistä, turvallista ja helppoa. Varmaan kaikki Dubain hotellit ovat luksustasoa ja turisteille suunniteltuja viihdykkeitä riittää.

Kaikenlaista uutta Dubain on keksittäväkin, sillä öljytulot ovat enää minimaaliset. Esimerkiksi plastiikkakirurgiasta kehitetään yhtä uutta vetonaulaa. Sekä amerikkalaiset, eurooppalaiset että aasialaiset kauneusturistit voivat lennähtää kätevästi Dubaihin, teettää operaationsa ja toipua tuttavien näkymättömissä viiden tähden hotellikomplekseissa. 

Turismia edesauttavat myös Emirateksen pyrkimykset laajentaa toimintaansa yhä edelleen. Se haluaa Dubain avulla Euroopan ja Aasian välisen liikenteen risteyskohdaksi ja pysähdyspaikaksi. Yritystä kyllä riittää, sillä pienetkin yksityiskohdat olivat massiivisia: Kun lensimme Dubaista takaisin saksaan, lähtöterminaalissamme oli keidas, jossa eli oikeita lintuja jotka lensivät ympäri terminaalia.


Lue lisää


Työkaverini vinkkasi (kiitos!) minulle mielenkiintoisesta Dubaissa asuneen konsultti-expatin 2010 kirjoittamasta juttusarjasta. Lue lisää ja hämmästy.

Opinion: The City of Tomorrow
Opinion: Welcome to your Castle
Opinion: The story BCG offered me $16,000 not to tell Enemmän kirjoittajan henkilökohtaisista kokemuksista.
Opinion: Dispatches from the collapse


EDIT: Fasaanit riikinkukoiksi ja Burj Dubai Burj Khalifaksi

lauantai 25. toukokuuta 2013

Jussi Adler-Olsen: Mercy (Vanki)

Kirjan nimi: Mercy 
Kirjoittaja: Jussi Adler-Olsen 
Sivuja: 504 
Julkaistu: 2008 
Mistä minulle: Kaveri lainasi



Aina kannattaa kertoa myös uudemmille tuttavuuksilleen pitävänsä lukemisesta - näin saa kirjavinkkejä (ihan kuin ideaa luettavista kirjoista ei muuten olisi tarpeeksi...) ja parhaassa tapauksessa kirjoja lainaksi. Juuri tällä tavalla Jussi Adler-Olsenin Mercy (suom. Vanki) päätyi luettavakseni. 

Kaverini kertoi aloittaneensa kirjan lukemisen sunnuntaiaamuna sängyssään kello 10 ja lukeneensa saman päivän iltakahdeksaan saakka.


Ihan samanlaisen huuman valtaan Adler-Olsen ei onnistunut minua vangitsemaan, mutta erittäin vahvasta dekkarista Mercyn kohdalla on silti perusteltua puhua. 

Mercy on Department Q -sarjan ensimmäinen osa. Siinä elämäänsä kyllästynyt poliisikomisario Carl joutuu tai pääsee poliisihallinnan rahanpumppausoperaation välikappaleeksi. Kööpenhaminan poliisi perustaa osasto Q:n, joka saa lihavaa vuosittaista lisärahoitusta vanhojen selvittämättömien rikosten ratkaisemiseen. 

Henkisesti hankalan työhistoriansa ja mutkikkaan yksityiselämänsä takia epävakaa poliisi Carl ja tämän ulkomaalaistaustainen apuri, Assad, valitsevat ensimmäisen ratkaistavan juttunsa vanhojen tapausten kansiota kiivaasti selaten. Vuosia sitten Berliinin-matkalla (!) kadonneen tähtipoliitikon tapaus on mielenkiintoinen, ja ennen kaikkea mediaseksikäs.

Jo kirjan takakannesta selviää, että Merete Lynggaard ei suinkaan ole kadonnut jäljettömiin. Vielä vuosia myöhemmin häntä pidetään vankina ilman ihmisarvoista kohtelua. Merete pysyy vaivoin järjissään. Hänellä ei ole aavistustakaan, miksi kidnappaajat kiduttavat häntä vuosikausien eristyksellä. Samaan aikaan hän pohtii jatkuvasti, mitä hänen jo lapsena kolarissa henksisesti pahoin vammautuneelle veljelleen kuuluu. 

Adler-Olsen on saksalaisissa kirjakaupoissa vahvasti esillä. En ihmettele, ja skandinaavidekkarit ovat täällä muutenkin todella iso juttu. Suosittelen muunmaalaisillekin dekkarinnälkäisille!

Kirjan on ihan viime aikoina lukenut myös Tarukirjan Margit, jonka loppupäätelmiin Vangista voin täysin yhtyä: Ei mitään uutta ja erikoista, mutta etenkin kirjan lopussa sivuja käänteli jo vauhdilla, ja luen kyllä Adler-Olsenia mielelläni vielä lisääkin. Mielestäni Olsenin kerronnallinen ratkaisu, eli sekä Mereten elämän vankeudessa että uuden tutkinnan edistymisen seuraaminen samanaikaisesti on kirjassa onnistunut kerronnallinen ratkaisu.  Aiemmin kirjasta on kirjoitettu mm. Kirsin kirjanurkassa, Kuristava kirsikka -lukupäiväkirjassa ja Puolisilmässä

maanantai 20. toukokuuta 2013

Tessa keski-ikäisten kirjailijan parissa (Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet)

Kirjan nimi: Mustat morsiamet
Kirjoittaja: Sirpa Kähkönen
Sivuja: 288
Julkaistu: alkuperäinen 1998
Mistä minulle: Adlibris.com



Ennakkoluulojen hyökkäys

Anteeksi vähän tölväisevä otsikko. Muttamutta, niin pitkään kuin olen Sirpa Kähkösestä tiennyt, olen yhdistynyt hänet mielessäni keski-ikäisille naisille kirjoittavaksi kirjailijaksi - mieleeni taisi tulla Laila Hietamies, älkääkä nyt yrittäkö kääntää päätäni Hietamiehen osalta... Kuvittelin, että lähinnä mummoni voisi olla kiinnostunut hänen kirjoistaan jotka sijoittuvat 1900-luvun sodanaikaiseen Kuopioon. 

Teemojensa perusteella kirjat kyllä saattaisivatkin kiinnostaa mummoani. Testasin myös vasta 50-vuotta täyttäneellä äidilläni, mutta häneltä Mustat morsiamet sai aika laimean tuomion "se ei oikein imaissut". Kirjaa oli luettu tässä vaiheessa kokonaiset kaksi sivua. Toiset tosiaan osaavat jättää kirjat vähän paremmin kesken...

Jossain suomenkielisen kirjallisuuden vakavassa kaipuupuuskassa olin kuitekin päätin tilata Kähkösen Kuopio-sarjan kaksi ensimäistä kirjaa, Mustat morsiamet ja Rautayöt. Nyt olen vain lievästi ikäväkseni moniosaisen kirjasarjan koukussa. Ahmaisin Mustat morsiamet yhdessä viikonlopussa. Tänä viikonloppuna luin paljon Rautaöitä. 

Juoni

Mustat morsiamet sijoittuu 1920-luvun Kuopioon. Päähenkilö, maalta köyhistä oloista kotoisin oleva Anna muuttaa suureen Kuopion kaupunkiin. Ensin hän toimii papin perheessä kotiapulaisena, mutta ihastuttuuaan mieheen ja huomatessaan odottavansa lasta hän saa tai joutuu elämään enemmän omillaan. Miehen vanhempien perheen tuki on paikallaan, varsinkin kun kaikki ei suju suunnitelmien mukaan ja kommnistihenkinen, merille haikaileva Lassi katoaa Annan elämästä pitkäksi aikaa.

Ja tältä tuntui jälkeenpäin

Hyppy uuden kirjailijan pariin todella kannatti tällä kertaa! Mustat morsiamet oli aivan oikea valinta suomenkielisen, suomeksi kirjoitetun kirjallisuuden kaipuuseeni. Hienosti kirjoitettu murre toi kirjaan hauskan lisän.

Kenelle suosittelen

Mustat morsiamet on hyvä valinta kelle tahansa, joka haluaa lukea 1900-luvun alkupuolen historiasta henkiin herätettynä, historiallisesta Pohjois-Savosta tai ihan vaan hyvää tarinaa. Melkein kahden kirjan kokemuksella voin sanoa, että henkilöihin kiintyy ja heidän tekemisiään seuraa mielenkiinnolla. Ja niin, oma elämä alkaa tuntua lässyhelpolta, kun sitä vertaa sota-aikojen Suomeen.

Kähkösen kirjoista ja niiden taakse sijoittuvista tarinoista voi lukea paljon esimerkiksi Amman lukuhetken Kuopio -tagin alta, Booksyn blogista Booking it some more ja Sallan lukupäiväkirjasta.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Risteillen: Persianlahti, Serenade of the Seas

Olen aloittanut tämän bloggauksen m-o-n-t-a kertaa. Halusin kirjoittaa mahtavasta, huhtikuun alussa koetusta Dubain-lomasta ja siihen liittyneestä risteilystä pitkään ja hartaasti. Haudoin kolmiosaista juttusarjaa, mutta kun en saanut jaoteltua aiheita mielestäni tarpeeksi tasapainoisesti, päädyin oksentamaan kaiken yhteen postaukseen. Nyt, kaksi tuntia postauksen aloittamisen jälkeen huomaan sen olevan jo niin megalomaanisen pitkä, että laiva saa oman postauksensa, Dubai ja muut satamat saavat odottaa tulevaa.

Shortly in English: Like I promised, here are some pictures from the Cruise Vacation. I realized first after two hours of preparing this post, that I can't fit everything to one post and that's why Dubai and the other harbours will get they own post later on. Meanwhile, take a look to the pictures and read the short English version :). 

Mitä-missä-miksi-miten:

Laaja perhematka - Berliini-Dubai-Fujairah-Muscat, Oman-Abu Dhabi-Dubai-Berliini - 50 v-lennot Emirates, risteily Royal Caribbean Cruise Line RCCL Serenade of the Seas.


Risteily ja laiva

Jo pelkästä risteilystä voisi kirjoittaa oman postauksensa (tai pari). Olen risteillyt aiemmin isoilla laivoilla kahdesti Välimerellä ja kahdesti Karibialla. Persianlahdella seilaaminen oli juuri sellaista taattua rentoutumista, kuin osasinkin odottaa: Aivot heitetään laivaan astuessa passien mukana johonkin narikkaan, josta ne noudetaan vasta viimeisenä iltana. Sitä ennen antaudutaan passattavaksi ja viihdytettäväksi syöttöporsaaksi. 

Serenade of the Seas. Arvatkaa, onko tuo Saksan lippu meidän? Oikea vastaus: EI! The flag was not ours.
Serenade of the Seas kuullu Radiance -luokkaan. Risteilijä on tietysti jokamiehen mittakaavassa jättimäinen, mutta itse asiassa kuitenkin suorastaan pieni verrattuna Karibialla risteileviin isoihin laivoihin. 

Asiakaskunta vaihtelee RCCL-varustamon laivoilla risteilykohteesta ja vuodenajasta riippuen. Persianlahdella huhtikuussa liikkeellä oli paljon keski-ikäistä väkeä. Lapsiperheitäkin oli jonkin verran, mutta esimerkiksi Karibialla nähtyä hääparimäärää laivalla ei ollut. Sen sijaan laivalla oli seuramatkallinen saksalaisia. Meidän hyttimme alapuolella olevan hytin asukeilla oli tarve rajata reviirinsä sangen näyttävällä lipulla. 

Serenade of the Seas is not even one of the biggest cruise ships, but still it has some very fancy features. Check these out:

Laivalta löytyi tietenkin kaikki mahdollinen tarvittava ja "tarvittava". Mitäpä olisi loma esimerkiksi ilman seuraavia: 


One of the six pools/whirpools on board.

Kuusi uima-allasta/poreammetta. Jotta vaihtoehdot eivät loppuisi kesken, laivassa oli tietenkin myös vain aikuisille varattu uima-allasalue, joka oli paitsi katettu, myös varustettu solariumilla ja ilmastoitu - älkää moittiko, lämpöasteita oli kuitenkin usein nelisenkymmentä... Uima-altaan vieressä sijaitsi kahvila, josta sai ruokaa lähes ympäri vuorokauden. Jos tarjolla ei ollut aamupalaa, paikalla oli tarjoilija kokoamassa salaatteja, tekemässä bageleita tai leikkaamassa lihaa ja kokoamassa hampurilaisia. Samassa yhteydessä sijaitsi myös palvomani nurkkaus, josta mm. jääteetä ja kofeiinitonta kahvia ympäri vuorokauden. 

Six pools or whirpools. The one in picture is adult-only, with solarium and air conditioning. And there was a cafe nearby.


Arabi-illan juhlatunnelmaa.

Jokailtaisia bileitä. Luulitteko, että vain ruotsinlaivoilla juhlitaan? Keski-ikäiset amerikkalaiset ovat yllättävän juhlahumuista kansaa. Laivalla oli bileitä milloin milläkin teemalla, ja epäilen vakaasti sitä, oliko osa matkalaisista saanut sittenkin hankittua jostain Hermione-laukun: Osalla lomalaisista tuntui löytyvän osuva asu niin arabibileisiin, 60-luvun kekkereihin kuin iltapukujuhliinkin. 

Parties every night. Oh those middle-aged Americans (and even my parents) can party harder than me. But normally it just requires to stay awake a bit longer than until midnight.


Akrobatiaa iltashowssa.

Viihdettä. Miten olisi Broadway-tyylinen show, muusikoita, jonglöörejä, akrobaatteja, vaijereissa roikkuvia tanssijoita ja risteilijöiden välisiä kisailuita? Ok, menee vähän överiksi, mutta viihdyttävää, ehdottomasti. 

Entertainment. There are crazy things on board.





Minigolf vaatii tiukkaa keskittymistä.
Aktiviteetteja. Kunnollisiin perheolympialaisiin tarvitsi tietenkin paitsi perinteisen kansipelin, shuffleboardin, myös minigolfin ja pöytätenniksen. Minä kannatin myös kiipeilyn lisäämistä pakollisiin lajeihin, mutta jostain syystä sitä ei hyväksytty mukaan. Luonnollisesti laivalta löytyisi kaikkea mahdollista sinkkukerhoista scrap bookien teon opastukseen, mutta minulta ne jäivät muun kiireen varjolla väliin.

Activities. This is how you can explain yourself that you need that one more cookie.


Kiipeilyseuna on savupiipun takareunalla. Nice!



Ruokaa. Oh, tälle voisin omistaa vaikka kokonaisen postauksen. Laivalla on ruokaa, hyvää ruokaa, aina ja kaikkialla. Esimerkiksi illallisen voi nauttia niin seisovasta pöydästä, My Time Dining (välttäkää kuin ruttoa) -systeemillä tai aina samojen tarjoilijoiden tarjoilemana samasta pöydästä. Ruoka on hyvälaatuista ja vaihtoehtoja on paljon. RCCL:n laivoilla ovat yleistyneet myös lisämaksulliset ravintolat, joista on varattava pöytä erikseen, mutta en ole käynyt sellaisissa koskaan. 

Food. I could write so much about it... It is good and there is too much of it. 



Jälkiruokasikermä. Dessert...



Huonekaverillani oli synttärit, ja pyysin hyttipalvelijalta koristeita. Vähän nauratti...

Mukava hytti ja hyttipalvelija, joka liikkuu kuin tonttu. Näitä ei voi erottaa toisistaan. Oma hyttimme oli parveke-tasoa (siis erittäin hyvä). Muutamaan neliömetriin oli mahdutettu parivuoteen lisäksi sohva, kirjoituspöytä, sohvapöytä, vaatekaappi, televisio (erittäin tärkeä, koska siitä saattoi kauhistella tarkkailla laivaluottokorttinsa laskun kasvamista) vessa ja suihku.

Hytti käytiin siivoamassa ja sijaamassa aamupäivällä ja laittamassa yökuntoon illalla. Yöpuulle siirtymistä varten verhot suljettiin, valaistus himmennettiin, päiväpeitto otettiin pois sängyltä, tyynyt laskettiin vaaka-asentoon (päivällä ne olivat luonnollisesti eri asennossa) ja hujan hajan jätetyn yöpaidan löysi viikattuna tyynyjensä edestä. Lisäksi hyttiin jaettiin päivittäin laivan uutiset, josta saattoi tarkistaa mm. päivän kohteen, seuraavan päivän kohteen, all onboard -ajan ja kaikki laivan aktiviteetit. Hytistä saattoi silloin tällöin löytää myös pyyhe-eläimen!

A nice stateroom with balcony. The stateroom was nice, there was everything you need and the stateroom attendant was just amazing: Like Santa's little helper! The stateroom was cleaned daily and while we were dining or in show (and a bar, and night-snacking, and...) the stateroom was prepared for night.

I love it when hotel-rooms are prepared for night! I've tried to train my husband to do that but for some reason it isn't going that smoothly. So, as the training still continues, are there any volunteers?



Lopputulos: Täydellinen lomamieli
And in the end: Perfect holiday mood

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Nuorten aikuisten dystopiaa, kohta riittää... Lauren Oliver: Delirium

Kirjan nimi: Delirium
Kirjoittaja: Lauren Oliver
Sivuja: 401
Julkaistu: alkuperäinen 2011
Mistä minulle: Amazon.com

Kansi, jossa ei ole juuri näyttämistä

Nuorten aikuisten kirjallisuuden jatkumossa

 Delirium kuuluu viiden viime vuoden aikana räjähtäneeseen, nyt jo pahimman suosiopiikin taittaneeseen Young Adult paranormaalilla twistillä -genreen. Kovin scifi Delirium ei varsinaisesti ole, mutta jotkin ajatukset siinä ovat lähellä Twilightin, Nälkäpelin ja esimerkiksi Amanda Hockingin Switched ja Torn -kirjoissa esiintyneitä epärealistisia piirteitä. Muodikkaasti se sijoittuu kuitenkin lähitulevaisuuteen. 


Mitä, missä?

Tässä tulevaisuusskenaariossa rakkaudesta on tullut Pohjois-Amerikassa kiellettyä. Romanttisen rakkauden, ja siinä samalla kaikenlaisen muunkin, on havaittu aiheuttavan huomattavia haittoja yhteiskunnalle. Ihmiset eivät pysty keskittymään töihin ja kaikenlaiseen suorittamiseen, minkä lisäksi (romanttiset) rakkaussuhteet vielä usein päättyvät ikävään eroon, joka aiheuttaa viikkojen ja kuukausien surua ja pahaa mieltä. 

Kun rakkaus on julistettu ihmisiä tuhansia vuosia riivanneeksi pandemiaksi ja sen taltuttamiseksi on keksitty pieni aivoihin kohdistuva kirurginen operaation, on maassa rauha. Maan rajan ulkopuolella kyllä velloo vastarintaliike, mutta se pysyy sähköaitojen avulla kätevästi poissa näkyvistä ja mielestä. Jokainen 18-vuotias käytännössä pääsee tai joutuu leikkaukseen, jonka avulla he eivät tunne liian suurta kiintymystä enää koskaan mihinkään. Yhteiskunta järjestää avioliitot, ja parit sovitetaan toisilleen pisteyttämällä 17-vuotiaat nuoret heille tehdyssä haastattelussa.

Kirjan päähenkilö on 17-vuotias Lena. Lena elää sukulaistensa luona, koska hänen äitinsä on tehyt itsemurhan - minkäpä muunkaan kuin kurjasti päättyneen rakkauden takia - Lenan ollessa vasta viisi. Lena huomaa itsessään kuitenkin äitinsä kaltaisia tunteellisia piirteitä, ja odottaa kiivaasti 18-vuotiaana koittavaa leikkausta. Eräänä päivänä hän tapaa kuitenkin Alexin, jolla on kyllä niskassaan leikkauksesta kertova arpi, mutta joka on kummallisen mukava. Siitä lähtien päivä päivältä lähenevä leikkaus ei tunnu enää odottamisen arvoiselta asialta. 

Sitten Lenan elämässä alkaa tietysti tapahtua. Salaisia tapaamisia, ajatuksia muusta maailmasta, internetin porsaanreikiä... Miltä leikatuista ihmisistä tuntuu ja mitä omalle äidille oikeastaan tapahtui?

Luettu, mutta olisin selvinnyt ilmankin 

Vaikka en young adult -genreä mielettömästi ole ahminut, on minun nyt myönnettävä, että jonkinlainen stoppi ko. genren kanssa taitaa jo pian tulla. Vaikka esimerkiksi Hockingin ja Oliverin kirjoissa on periaatteessa ihan hyvät, vahvat kantavat ideat, tuntuvat ne silti linkittyvän jonkinlaiseen Twilightin ja Näkäpelin (ja monen muun) jatkumoon, jossa ne puuroutuvat yhdessä kuorossa suuren ihastuksen perään huokailulle. Niin, rakkaus tietysti on nuorten aikuisten kirjoissa varmasti ajankohtainen teema, mutta silti... 

Ostin jo aiemmin myös kirjan jatko-osan Pandeloumin joten lukenen kuitenkin senkin. Ja FOX on jo varannut näytteliöitä kirjasta tehtävään sarjaan, joten ainakin Lauren Oliverilla on hyvin pullat uunissa.

perjantai 10. toukokuuta 2013

BePe eli Berliiniperjantai: Katutaidetta, kirsikkapuita ja miestenpäivä

Oikeastaan minun oli tarkoitus blogata jo vähän aikaan sitten lukemastani Lauren Oliverin Deliriumista, mutta postaus jäi odottamaan kuvaa. 

Sen sijaan palaan pitkästä aikaa kevyesti Berliiniperjantaisiin tunnelmiin ja kerron, mitä täällä on viime aikoina tapahtunut. 

Ensinnäkin, muistatteko tämän pari postausta aiemmin nähdyn taideteoksen? Se on vain korttelin päässä kotoani.

Viikko sitten sen ääressä seisoi mies kahvimuki toisessa ja iso tussi toisessa kädessä. Pariisiin kaipaava tyttö sai taas silmät!

 Näyttää taas paljon paremmalta, eikö?

Lisäksi kirsikkapuut ovat kukkineet täällä kovasti. 


Kukkiviin puihin minulla liittyy pieni hämmennys. Täällä on paljon sekä näitä vaaleanpunaisia puita joita olen pitänyt kirsikkapuina, että niitä "kotoisia valkoisia" kirsikkapuita jotka kukkivat myös samaan aikaan. Erään teorian mukaan nämä pinkit puut ovat japaninkirsikkapuita - kannatan teoriaa, näyttäväthän Japanin kukkivat kirsikkapuut -kuvat aina ihan samalta - mutta eräs toinen henkilö tyrmäsi teorian täysin. Onko teillä parempaa kirsikkapuu-tietoutta?

No, joka tapauksessa, pienen sateen ja tuulen perusteella kukkien terälehdet ovat alkaneet irtoilla, ja voi olla, että kauniista puista ei enää nautita kauaa. 

Eilen täälläkin oli vapaapäivä, helatorstai. Kummallista kyllä, siinä missä helatorstai ei Suomessa mielestäni ole minkäänlainen juhlimispäivä (vaikka vapaa onkin), täällä se tarkoittaa paikallisille taas täyttä törpöttelyä. Siinä, missä Suomessa yleensäkin aatot tuntuvat menevän monilla alkoholinhuuruisissa tunnelmissa ja itse juhlapäivä krapulassa, täällä paikalliset juhlivat aina innokkaimmin varsinaisena juhlapäivänä. Esimerkiksi vappuna varsinaiset bileet todella olivat 1.5, mikä tarkoitti esimerkiksi joillain työpaikoilla isoa määrää hieman huonovointisia ihmisiä. 

Oman teoriani mukaan helatorstaistakin olisi luultavasti tullut Suomessa biletyspyhä, ellei suurimmalla osalla juhlakansaa olisi vielä morkkis vapusta. 

Joka tapauksessa: Helatorstaina saksalaiset ovat vieneet juhlimisen vielä astetta eteen päin. Koska Saksassa vietetään äitienpäivää muttei isänpäivää (en meinaa uskoa tätä ihan vieläkään, toivon todella olevani väärässä), ovat miehet lanseeranneet helatorstaista miestenpäivän. Se tarkoittaa suunilleen tätä: 

Kaupunki näyttää siis olevan täynnä miehiä, jotka viettävät polttareitaan - ainut vaan, että kukaan ei oikeasti ole menossa naimisiin. Jännittävää kuulla, miltä työpaikoilla tänään mahtaa näyttää. 

Meillä sen sijaan nautittiin ylimääräisestä vapaapäivästä (rehellisesti sanottuna konsepti ei vaan ollut auennut etukäteen miehelleni) ja herkullisesta aamupalasta. Uskomatonta, ihan kotinurkilta löytyi taas yksi erinomainen aamiaispaikka. Osasin Zuckerfeehen itse asiassa kaverini suosituksesta, ja meillä kävi onni, kun saimme pöydän ilman varausta. 

 Muuten kävelimme pitkästä aikaa melko päämäärätiedottomasti ympäri kaupunkia ja ihmettelimme ja ihailimme Berliiniläistä elämäntyyliä. Suurin osa ihmisistä ei tunnu haluavan saada vapaa-ajallaan mitään erityistä aikaan, mutta toisaalta, onkos sitä pakko. Kukaan ei asu omakotitalossa jossa olisi korjattavaa tai hoidettava piha tai muuta vastaavaa ja ihmiset löytääkin kesäviikonloppuisin lähinnä hengaamassa puistoista. 

 
 Tämä tietokoneliikeen ulko-ovessa eilen nähty kyltti tiivistääkin paljon berliiniläisten asenteesta.