Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

torstai 23. tammikuuta 2014

Vuonna 2013 luettujen pikatuomiot

https://www.facebook.com/aamuvirkkuyksisarvinen
Tykkää facebookissa!
 Heipä hei! Jos et ole vielä huomannut, Aamuvirkun Yksisarvisen uusista postauksista pysyy nyt kärryillä myös facebookin kautta, kun tykkäät blogin facebook-sivusta!

Kirjajuttujen lisäksi olen suunnitellut tälle vuodelle BePe eli Berliiniperjantai -sarjan entistä aktiivisempaa jatkamista. Tiedossa on ainakin Berliinin liikuntakulttuurin esittelyä ja suuri museokierros!

Kuten vuoden 2013 kolme parasta -postauksessani lupasin, julkaisen miniarvion kaikista viime vuonna lukemistani kirjoista. Mielestäni on hauska huomata, että joistain kirjoista on vähän erilainen fiilis nyt kuin heti lukemisen jälkeen - ja sillähän se kirjan hyvyys kai loppupeleissä mitataan.

Mutta, enemmittä pohjustuksitta, tässä vuoden 2013 luetut kuukausi kuukaudelta!

Hamburger Bahnhof (taidemuseo, ei käytössä oleva juna-asema)


Tammikuu:
Haruki Murakami: Blind Willow, Sleeping Woman
Perinteistä Murakamia mielenkiintoisessa novellimuodossa. Tuo mieleen U-bahnissa istumisen. En muista yhtään tarinaa tarkkaan, mutta uskon sen tarkoittavan vain, että kirja kestäisi toisenkin lukemisen.
Ulla-Lena Lundberg: Jää
Finlandia-voittaja. Kansi näytti aivan erilaiselta kirjan lukemisen jälkeen kuin kansia ensimmäisen kerran avatessa. Hidas tempo, kaunis kuvaus, kesäinen ulkosaaristo, yllättäen kylään tulevat vieraat. Perinteinen heinän teon tuoksu. En jaksaisi lukea toiste.
Annukka Salama: Käärmeenlumooja
Oravamaisesti liikkuva tyttö. Nuortenkirja, joka oli liiankin nuortenkirjamainen makuuni. Koin myötähäpeää päähenkilön puolesta. Huomasin, että en todellakana kuulu kohderyhmään.
Tuomas Vimma: Raksa 
Positiivinen yllättäjä! Vimma kirjoitaa erittäin rempseästi, mutta onnistui luomaan kirjan päähenkilöstä, rakennustyömaiden projektipäälliköstä yllättävän sympaattisen ja samaistuttavan hahmon. 

Helmikuu:
Joyce Carol Oates: Kosto: Rakkaustarina 

Kertoo siitä, mitä amerikkalaisen pikkukaupungin yksinhuoltajanaiselle tapahtuu, kun hänet raiskataan. Aivan kamala kirja, mutta aivan kamalan hyvin kirjoitettu. Kestäisi toisen lukemisen, mutta en varmaan halua enää lukea tätä toiste. Oatesta voisin kyllä lukea muuten.
Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja 
Kevyt välipala, vähän naiivi, muistan tapahtumien yksityiskohdat vieläkin yllättävän hyvin.
Gillian Flynn: Gone Girl 
Tässä kirjassa yhdistyy niin moni kiva juttu, että en pysty kunnolla niistä kaikista kertomaan. Kirja itsessään oli kaikessa kieroudessaan loistava. Olisipa kiva lukea se vielä ensimmäisen kerran! Toiseksi, luin suurimman osan kirjasta ihanalla keväisellä Amerikanmatkallani eli muun muassa Nykin kaduilla kuljeskelusta kahviloissa vapaata ottaessani. 
Gretchen Rubin: The Happiness Project 
Faktaproosa- ja self help -innostukseni sai mainion startin tästä. En pelkästään pitänyt siitä, mutta suosittelen The Happiness Projectia silti kaikille, jotka haluavat hieman muuttaa elämäänsä.

Maaliskuu:
Jørgen Brekke: Armon piiri
Dekkari, joka ei suuresti sytyttänyt.
J.G. Ballard: Kuivunut maailma
Kuivuus iski, ilmapiiri oli synkkä, vähän raskas. 

Huhtikuu:
Takeshi Kaiko: Kesän pimeys
Jos edellinen kirja oli raskas, tämä se vasta raskas olikin. Jos haluat ujuttautua synkän japanilaisen sekavuuden piiriin, kannattaa lukea. 
Ameera Al Hakawati: Desperate in Dubai
Kaivattu kevennys kolmen edellisen jälkeen. Chick littiä Dubaista, ostettu Dubaista. Tämä tuo mieleen risteilylaivan ja aurinkorasvan tuoksun. Suosittelen noin muutenkin vähän erilaista kepeyttä kaipaaville.
Lauren Oliver: Delirium 
Vähän laimeaa nuorisoscifiä. Jatko-osa odottaa Kindlessä, mutta en ole vielä hyökännyt kimppuun. 

Toukokuu:
Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet
Kähkönen on myös vuoden positiivisia yllätyksiä, päähenkilö Anna heräsi eloon ja kuljetti pitkin historiallista Kuopiota.
Jussi Adler-Olsen: Mercy 
Hyvä dekkari. Oikein, oikein hyvä. 
Timothy Ferriss: 4 tunnin työviikko
Self help -into jatkui. Ferriss on henkilönä mielestäni ärsyttävä, mutta hänen kirjassaan on silti monta juttua, josta jokaisen ihmisen kannattaisi ottaa opikseen. Tätä pitänee kerrata jossain vaiheessa.
Sirpa Kähkönen: Rautayöt 
Kähkönen pysyi vahvana.  

Hamburger Bahnhof
 

Kesäkuu: 
Jø Nesbo: Suruton
Tästä ei ole jäänyt juuri mitään mieleen, mutta muistan pitäneeni suunnilleen kaikista Nesboista.
Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa
Kosto ikuisessa kaupungissa jäi bloggaamatta, eikä todellakaan kirjan tason vuoksi! Suunnittelin Valan toisesta kirjasta blogihistoriani ensimmäistä videopostausta, jota en sitten ikina toteuttanut. Joka tapauksessa: Oikein kelpo rikosmysteeri Roomasta. 

Heinäkuu:
Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella
Larsson on Larsson, luen kyllä trilogian kolmannenkin osan. En tainnut postata tästä kirjasta ollenkaan, kun en keksinyt siitä mitään erityistä sanottavaa (ja heinäkuu, ja helle, ja Suomi).
Venla Hilden: Mediahuora
Olisin voinut käyttää aikani muutenkin kuin tätä lukien.
L. M. Montgomery: Anne of Green Gables
En tiennyt pitäväni tyttökirjoista, nyt tiedän että voin pitää niistä! Montgomerya pitää lukea ehdottomasti lisää!

Syyskuu:
Kirsi Kuronen: Likkojen lipas
Löytö Berliinin kirjapuusta, kirjoittajan kommentti ilahdutti erityisen paljon! Vuoden ainoa runoteos.
Cassandra Clare: City of Bones
Paranormaaleja romansseja ja muuta - olisi voinut jäädä väliin. Odotin pitäväni tästä, mutta nyt olen tyytyväinen, että en ostanut sarjan toista osaa. Aloin huolestua siitä, olenko kasvamassa young adult -genrestä ulos.
Tri Eben Alexander: Totuus taivaasta  
Ihmeellistä tauhkaa. Kirjan nimellä tullaan blogiini kuitenkin mielettömän paljon, joten ilmeisen myyvää tauhkaa. 

Lokakuu:
Lauren Weisberger: Revenge Wears Prada The Devil Returns
Tämä taisi olla chick littien jatko-osien vuosi (myös Bridget Jonesista on julkaistu jatko-osa): Minä pidin! 
Siina Taulamo: Vie sinne mun kaihoni, Aunuksen Karjalassa 1941-1944
Ihan vain osoituksena poukkoilevasta kirjamaustani luin vaihteeksi historiallisen opettajatartarinan Aunuksen Karjalasta, ja pidin siitä.
Lottie Moggach: Kiss me first
Jos pidät Gone Girlistä, pidät varmaan tästäkin, sanoi ystäväni ja oli aivan oikeassa.  

Marraskuu:
Marraskuussa intouduin harjoittelemaan vloggausta.
Charles Duhigg: The Power of Habit
Lisää mielenkiintoista self-helppiä. Ensimmäinen vloggaukseni!
Virpi Hämeen-Anttila: Railo 
Olisi voinut jäädä väliin.

Joulukuu:
Mahtava lukukuukausi: kokonaiset 8 kirjaa! Lukuintoani auttoi Suomessa vietetty joululoma ja äitini kirjastojärkkäilyt. Koin päässeeni ensimmäistä kertaa taas oikein vauhtiin bloggaamisen kanssa.

Sofi Oksanen: Puhdistus 
Kirja, josta kaikki on sanottu, ja hautuu siksi vielä bloggaajan mielessä. Kuten moni on jo sanonut, tämä on oikein, oikein hyvä kirja, mutta ainakaan minulle sen lukeminen ei ollut mikään nautinto.
Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät
Tämä taitaa olla vähän sellainen väliteos?
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu  
Pidin lukemisen jälkeen kovasti, nyt tunteet ovat ehkä vähän laimenneet, mutta ihan lukemisen arvoinen, kyllä. 
Charles Dickens: A Christmas Carol
Virittäytymistä joulutunnelmaan! Voisin kyllä lukea tämän ensi vuonna suomeksi. 
Kauko Röyhkä - Juha Metso: Et kuitenkaan usko... Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä 
Mahtava yllätys! Suosittelen edelleen kaikille hyvistä tarinoista ja Venäjästä kiinnostuneille.
Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Sinisalo on taas kaikkien saamiensa kehujen arvoinen. Hyvä idea on nivottu tarpeeksi laajaan tarinaan ja kaikki on kirjoitettu uskottavasti.
Tuomas Vimma: Ruutukymppi
Mukava kevennys, tosin Raksan uutuudenviehätys puuttui. 
Jonathan Franzen: Vapaus 
Nämä tunnit olisin todella voinut käyttää jotenkin muutenkin. 

Siinäpä ne! Tänä vuonna toivon lukevani enemmän, vaikka tilanne ei ainakaan vielä näytä kovin hyvältä. Tavoitteena on kuitenkin lukea ainakin kaikki omat, nurkissa pyörivät kirjat läpi, ja pikaisella laskutoimituksella niitä näyttää olevan ainakin 50.

10 kommenttia:

  1. Oijoi, mahtava idea. Samalla saisin kirjoitettua bloggaamattomista edes vähän tekstiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, joo, valitettavasti nuo bloggaamattomat alkavat kyllä häipyä mielestä niin vahvasti, että vaikea niistä enää mitään pidempää on kirjoittaa :/. Erityisen harmi noitten hyvien kirjojen kohdalla!

      Poista
  2. Hieno! Osaat kiteyttää - pidätkö kursseja? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hahhahh, kirjoita kirjasta ja jätä kaikki, paitsi keskimmäinen lause pois! Jos lauseita on parillinen määrä, jätä kaksi keskimmäistä ;).

      Poista
  3. Tämä oli hyvin tiivistetty postaus, ja pidin siitä. Täältähän sai paljon hyviä vinkkejä, kiitos :).

    VastaaPoista
  4. Hei sulla on pieni virhe tuossa, "Vapaus" on Jonathan Franzenin eikä Peterin :)
    Ihana blogi!

    VastaaPoista
  5. Iso kiitos, no niinpä tietysti on :D. Minulle nuo kaksi henkilöä olivat pitkään mystisesti yksi ja sama, ja sitten selvisi, että ovatkin kaksi eri henkilöä, eri maista ja ammattikin on eri, HUPS! Kiitos kehuista :)

    VastaaPoista
  6. Loistoidea tämmönen pikatuomioluettelo! Peukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen pikatuomiointia, vällillä on tosi kiva muistella kirjoja lyhyesti jälkikäteen :)

      Poista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!